Vaalilupaukseni on panostaa viisaaseen kasvuun – kehittää Helsinkiä asukkaiden etu edellä, lämpimällä sydämellä ja kylmällä päällä.
Kasvavat kaupunginosat – viisas kasvu ja toimiva arki jo rakennusaikana
Helsinki kasvaa vauhdilla, mutta liian usein se tarkoittaa keskeneräistä arkea. Kalasatama, Jätkäsaari ja Kruunuvuorenranta ovat esimerkkejä uusista alueista, joissa kodit nousivat ennen kuin palvelut ja liikenne ehtivät mukaan. Asukkaat ansaitsevat sujuvan arjen – ei vuosien odottelua kouluista, päiväkodeista ja liikenteestä.
Liian monet uusien alueiden ratkaisut piilotetaan palveluyhtiöihin, joissa virkamiehet ja rakennuttajat käyttävät valtaa ilman demokraattista valvontaa. Tällöin asukasnäkökulma unohtuu, eikä kehitys etene heidän tarpeistaan käsin.
Helsingin on kasvettava viisaasti pala kerrallaan: varmistetaan, että välttämättömät palvelut toimivat asukkaille jo ennen kuin kaikki on valmista. Näin luodaan toimiva, viihtyisä ja asukaslähtöinen kaupunki.
Kasvavat lapset – turvallinen kasvu, nuorille mahdollisuus menestyä
Jokainen lapsi ansaitsee laadukkaan koulutuksen, turvallisen kasvuympäristön ja nuorisotilat läheltä. Helsingissä koulujen resurssit venyvät, ryhmäkoot suurenevat ja harrastusmahdollisuuksista on pulaa. Perheet joutuvat taistelemaan perusasioista, vaikka niiden pitäisi olla itsestäänselvyys.
Liian monesti kaupunki suunnittelee kaiken suurina kokonaisuuksina – ja lapset joutuvat odottamaan palveluja, kun rakentaminen viivästyy. Turvallinen kasvu tarkoittaa ennaltaehkäisevää nuorisotyötä, toimivia kouluja ja riittäviä tukipalveluja. Koulutuksen on myös valmistauduttava tulevaisuuteen: yrittäjyyskasvatus, työelämäyhteydet ja laadukas perusopetus takaavat sen, että jokainen nuori löytää oman suuntansa.
Helsinki voi tehdä paremmin: koulut ja nuorisotilat on saatava ajoissa valmiiksi, eikä lapsiperheiden arkea saa jättää vuosien odotuskierteeseen. Jokainen nuori ansaitsee paikan kasvaa ja menestyä – he ovat kaupungin tulevaisuus.
Kasvavat yritykset – vastuullinen kasvu, talous kuntoon ilman veronkorotuksia
Helsingin talouden on oltava vahva ja kestävä ilman veronkorotuksia. Kaupunki tarvitsee elinvoimaista yrittäjyyttä, mutta liiallinen sääntely ja mutkikkaat lupaprosessit hidastavat kasvua. Yritysten ei pidä kamppailla byrokratian kanssa, vaan keskittyä työntekoon ja investointeihin.
Kaupunki menettää kilpailuetuaan, kun verotus kiristyy, rakentaminen kallistuu ja päätöksenteko venyy. Kestävä talous ei voi perustua velkaantumiseen – tarvitaan vastuullista taloudenpitoa, joka houkuttelee sekä investointeja että osaajia. Yritysten menestyessä ne luovat työpaikkoja ja verotuloja, joilla rahoitetaan laadukkaat palvelut.
Helsingin pitää olla rohkea: kevennetään sääntelyä, nopeutetaan lupaprosesseja ja pidetään verotaakka kurissa. Kaupunki voi kasvaa vain, jos yrittäminen ja investoinnit ovat houkuttelevia. Kun yritykset menestyvät, koko Helsinki menestyy.